sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tyhjän pesän syndrooma!

Lauantaina lähti Bööna, Briskness Quickstep omaan kotiin Siilinjärvelle Sutisen perheen lemmikiksi ja äiti Riikan tulevaksi agility kaveriksi.  Vauhtia ei tule puuttumaan, sen verran luonnettaan Bööna-neiti jo ehti täällä näyttämään.  Vauhdista pitää huolen myös perheen 3 lasta, jotka käyttäytyivät erittäin hyvin ja käsittelivät pentua kauniisti.  Täytyy myöntää, että nyt oli kiusaus suuri jättää neiti kotiin kasvamaan, mutta ensi perjantaina alkava Ruotsin reissu esti sen.  En halunnut että pentu menee heti pariksi viikoksi jonnekin hoitoon reissun ajaksi ja reissuakaan ei oikein voi enää perua kun kaikki on suunniteltu valmiiksi. 

 Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä lähti Touko, Briskness Quarterback  Kajaaniin Tuula ja Martti Artaman kotiin.  Siellä Toukolla on isoveljenä 5 v. Kassu.  Toivottavasti Kassusta ja Toukosta tulee hyvät kaverit.  Jos olisin ollut uroksesta kiinnostunut PK-puolelle, tämä poika olisi jäänyt sitä ajatellen.  Vielä ei ole minulla koskaan urosta ollut, mutta ehkä joskus.
Nämä kaksi viimeistä pennunhakijaa ostivatkin "sian säkissä" kun lyhyellä ajalla tekivät ostopäätöksen näkemättä pentua etukäteen.  Minulle myös poikkeuksellinen toimintamalli, että jouduin peruutuksen vuoksi vähän pohtimaan, mitä teen näille, johtuen juuri tuosta kesälomareissusta. Mutta uskon että kaikki meni loppujen lopuksi parhain päin ja kaikki saivat erinomaiset kodit. 
Toivon kaikille uusille pennunomistajille mukavia hetkiä uuden perheenjäsenen kanssa!  Lähetelkäähän kuulumisia ja kuvia oman fb-sivun kautta ja muutenkin. 

Lopuksi vielä iso kiitos kaikille jotka ovat edesauttaneet tämän pentueen aikaansaamiseksi.  Erityiskiitos Likan omistajalle Henna Raittimolle, kun luotit Likan minun käsiin.  Likka hoiti pennut kyllä huolella ja suojeli niitä leijonaemon lailla. Pitkä aika olla omasta koirasta erossa, mutta onneksi kaikki meni hyvin.  Kiitos kenneltytöt Ella, Tuuli, Merian ja Sara sekä Jasmin.  Eikä unohdeta Nemon emäntää Veeraa ja Pätsin Minnaa ja Jaria!
Kiitos!


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kaksi kaiffaria muutti pois kotoa!

Sunnuntai-iltana lähti Oliver, Briskness Quantum, tottelee mykyisin nimeä Marlon, kohti uusia seikkailuja Lindholmin Thillyn hellään hoivaan. Siellä Oliverilla on kaverina koirakaveri, en vaan muista minkä rotuinen mutta nimi on Mimmi. 

Tuukka, Briskness Quicksilver, joka tottelee vastedes nimeä Jedi, lähti tähän lähelle Suutarilaan Sirun ja Katjan kaveriksi.  Toivon molemmille, sekä Thillylle että Sirulle ja Katjalle iloisia hetkiä uuden kaverin kanssa.

Vielä on ilman omaa ihmistä sinivalkoinen narttu "Bööna, Helga" Briskness Quickstep ja mustavalkoinen uros "Touko" Briskness Quarterback.   Jos kaverit kiinnostaa, ota pikaisesti yhteyttä. 





lauantai 9. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen pari uunista ulos!

12.7 tiistaina pennut kävivät pentutarkissa Porvoon eläinlääkäriasemalla.  Kaikilla pennuilla oli kulkuset paikoillaan ja terveet silmät.  Nyt pennut ovatkin sitten jo 7-viikkoisia ja valmiina uusiin seikkailuihin omaan kotiin.  Sen verran muutosta on ihan viimemetreillä tullut että 1 uros ja 1 narttu on vielä ilman omaa ihmistä.  Molemmat ovat sen verran täpäköitä tapauksia, että toivon aikaisempaa kokemusta bordercollieista. Pikaiset yhteydenotot minulle. 

Myös ensimmäinen pentu lähti omaan kotiin eilen. Pasi eli nykyisin Junnu lähti Elmerin kaveriksi Martinlaaksoon. 
Eilen oli vilkas päivä. Vieraita riitti aamusta alkaen.  Veera, Tuija ja Kiia tulivat leikittämään pentuja, samoin Jaana ja Viljami.  Varmaan oli myös viikon ainoa kunnon kesäpäivä, muulloin on tullut joka päivä vettä. 


Quukkelit 6vk

Tänään käytiin Outi Tonin kanssa ottamassa kuvia pennuista Metlan pihalla.  Pennuilla oli kunnolla vauhti päällä.  Aluksi oli myös Outin ja Ramin Tempo mukana leikeissä mutta sitten se muuttui hetken kuluttua niin rajuksi Tempon puolesta että se joutui autoon huilaamaan.  Tempo kun on kuukauden vanhempi niin nämä Quukkelit jäivät vallan jalkoihin.   Yli tunnin ne jaksoivat painaa siellä ja ihan kreivin aikaan lopetettiin. Kun pääsin kotio ja olin saanut pennut sisälle, alkoi hirvee ukkoskuuro rakeitten kera!  Yksi reipas poika etsii vielä omaa ihmistä. Jos kiinnostaa, ota pikaisesti yhteyttä. 

Tuukka & Briskness Quicksilver
 Pasi & Briskness Quattro
Touko & Briskness Quarterback
 Oliver & Briskness Quantum
Helga & Briskness Quickstep

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Metsäretkellä!

Veera tuli "mummon" ominaisuudessa eilen katsomaan pentuja ja toi pennuille uusia leluja.  Tänään pakattiin koko kööri autoon ja lähdettiin metsäretkelle Hevoshaan metsään.  Yllättävän reippaasti kaikki ottivat ekan automatkan ja siellä metsässä hömpöttelyn.  Paljon tuli jänniä asioita eteen. 
Alla muutamia kuvia, ekat kotipihalta ja loput metsästä retkestä!   Kiitos Veera pentujen hyvästä hoidosta.  Kuvat näyttää taas menevän ihan miten sattuu mutta koittakaa kestää.